lauantai 15. heinäkuuta 2017

Helppo & edullinen pintaremontti

Tässä postauksessa esittelen kuinka meillä "rempattiin" keittiö pikkurahalla, mutta ulkoisesti merkittävällä muutoksella. Esittelen myös, mikä vaikutus yksityiskohdilla on koko huoneen yleisilmeeseen. Ehkä voit napata näistä jotain itsellesikin?



Kuten edellisessä postauksessa lupasin, aion esitellä Ilves -maalien hienon tuotteen, jota pääsin kokeilemaan itse ensimmäistä kertaa koskaan. En edes tiennyt tälläistä olevan markkinoilla.
Kyseessä on Ilveksen sävytysneste, jolla voi ITSE sävyttää valkoisen maalin tai lakan. Pakkauskoko on 20ml purkki, josta sekoitetaan maaliin tippoja halutun värin tummuusasteen mukaan. Tuote antaa siis kuluttajalle mahdollisuuden sävyttää itse omat maalinsa kotona, mikä mielestäni on mahtavaa, kätevää ja älyttömän helppoa! Pakkauksessa on mukana kaikki mitä tarvitset, paitsi tietenkin sävytyspohja. Sain kokeiluun kaksi väriä; keltaisen ja harmaan. Harmaalle olikin välittömästi käyttöä.
(kuva napattu Ilveksen omilta sivuilta)

Mutta aloitetaan ihan alusta. Näytän teille nyt jotain kamalaa. Meidän keittiön lähtötilanne ennen muuttoa oli tämä:
Tämä sattuu olemaan ainoa kuva ja ainoa kuvakulma, jonka olen kauniiksi muistoksi itselleni ottanut.
Keittiössä on sittemmin tapahtunut paljon parannusta. Poistin tuon edellisen asukkaan asentaman väärinpäin ja erittäin hämmentävässä paikassa olleen tiilitapetin. Hioin kaappien puiset reunat, laitoin pohjamaalin alle ja maalasin Ilveksen valkoisella kalustemaalilla. Irroitin vetimet (joita muuten oli 25kpl!), pesin maalipesulla, hioin käsin yksitellen ja maalasin harmaaksi itse sävyttämälläni maalilla.

Ennen

Jälkeen

Lopulta

Tässä vielä keittiön muutos toiselta puolelta käytävää, myös sokkelit on maalattu:


Iso muutos pienellä vaivalla ja rahalla. Suosittelen siis kokeilemaan, jos keittiö vaikuttaa väsyneeltä tai kaipaa muutosta.

Ennen muuttoa maalasimme kaikki seinät ja urakoitsija asensi meille uuden lattian. Pinnat näyttivät siis kaikinpuolin uusilta, mutta ikkunanpuitteet, ovet ja pienet yksityiskohdat iskivät pahasti silmiin.



Maalasin kaikki ikkunanpuitteet, ovet, keittiön sokkelit, eteisen naulakon ja verholistan Ilveksen valkoisella kalustemaali V40:lla ja täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen tuohon maaliin! Ensinnäkin valkoisuudellaan tuo pystyy kilpailemaan Tikkurilan Lumi -maalin rinnalla helposti. Koostumus, levitettävyys, peittävyys ja hinta on reippaasti parempi. Maalatessani ihastelin, kuinka maali levittyy pintaan tasaisesti itsestään. Täytyy myös tunnustaa, että ikkunanpuitteisiin tein pelkän maalipesun, mikä ei lopputuloksessa näy yhtään. Maali tarttui pintoihin silti todella hyvin. Kuivunut pinta kestää hyvin pyyhintää, mikä on lapsi- ja koirataloudessa välttämätöntä.

Tässä kuvia ennen ja jälkeen:

Vasemmalla maalattu, oikealla kellastunut karmi.

Täytyy sanoa, että kun meillä tuo yksi seinä on kokonaan ikkunaa ja valoa, sitä oli todella vaikea kuvata ilman, että kuva joko on ihan pimeä tai totaalisen ylivalottunut. (Muuten plussaa valoisasta asunnosta, koska lähes kaikki kuvat onnistuvat ilman mitään temppuja, valaistuksia tai muokkauksia.)


Makuuhuone:
Makuuhuoneen ikkunanpuitteet ennen

Makuuhuoneen ikkunanpuitteet ennen
Ikkunanpuitteet ja verholista maalattuna

Ikkunanpokat ja verholista maalattuna

Eteisen naulakko. Valitettavasti sain maalaus-inspiksen about 23 aikaan illalla, joten kuvien valaistus on kellonajan mukainen.. Lopputulos on huomattavasti ryhdikkäämpi, kuin alkuperäinen tummunut pinta. Myös sokkelit on tässä maalattu.

Tuon Ilveksen kalustemaalin valkoisuuden huomaa hyvin eteisessämme, jossa osa pintaa on maalattu jo aiemmin mainitulla Tikkurilan Lumi -maalilla. Pinnat ovat keskenään yhtä valkoisia. Hankin eteiseen myös pitkään himoitsemani led -paneelivalaisimen, joka antaa 4000k -sävyistä valoa. Valaisin valaisee koko eteisen ja käytävän nurkkineen kaikkineen. Loistava ostos.

Huomaatko, että "pienillä yksityiskohdilla" on suuri merkitys kokonaisuudessa? Itse hallitsen selkeästi paremmin pienet asiat, kuin laajat kokonaisuudet ja usein kiinnitänkin huomiota ihan pieniin juttuihin, joita muut ei tunnu huomaavan ollenkaan. Esimerkiksi se, että kaikki valkoiset pinnat ovat samaa valkoista, rauhoittaa koko tilan. Meillä ikkunankarmien, ovien, eteisen naulakon ja sokkeleiden maalaus oli koko ilmettä ryhdittävä muutos. Seuraava projekti olisi maalata kaikki jalkalistat, jotka kyllä ovat ihan uudet, mutta väriltään aivan järkyttävät. En tiedä, mitä urakoitsija oli kelaillut asentaessaan kellertyneet puulistat uuteen asuntoomme? Eivät matchaa lattian sävyyn alkuunkaan. En vain ole vielä osannut päättää, sävytänkö maalin Ilveksen sävytysnesteen avulla harmaaksi vai maalaanko pelkällä valkoisella?

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Valkoinen sauna 2.0

Hei me muutettiin!

Saatiin yks ihana, valoisa asunto aika yllättäen. Asunto josta oltiin haaveiltu jo kauan. Tehtiin pintaremppaa, jota tosin jatkan vielä tavaroidenkin oltua jo suunnilleen paikoillaan.




Vaikka olen jo blogissa esitellyt valkoisen saunan, ajattelin syventyä aiheeseen uudestaan ja hieman kattavammin. Edellisen asunnon saunan käsittelin Ilveksen valkoisella saunavahalla. Pääset kurkkaamaan sen TÄSTÄ. Olin tuotteeseen jo silloin älyttömän tyytyväinen. Vahan pigmenttisyys, levitettävyys ja laatu on ihan mieletöntä. Plus tuote oli edullinen. Saatuani lukijoilta kyselyä ja palautetta Tikkurilan Supi -saunavahan värittömyydestä, ajattelin, että ehkä sitä tuotetta tarvitsee käyttää enemmän.

Kävi sitten niin, että (edellisen saunan) saunajakkaramme halkesi. Kun remonttimies rakensi uuden jakkaran, hän joutui Ilveksen saunavahan puutteessa käyttämään tätä Tikkurilan Supi -saunavahaa. Olin lopputuloksesta järkyttynyt. Jakkara oli aivan uskomattoman LIUKAS. Mietin miten se oli mahdollista ja ajattelin, että remppareiskan oli täytynyt jollain tavalla mokata. Värisävy kyllä oli lähes yhtä valkoinen, mutta pinta oli kiiltävämpi. Käytimme jakkaran päällä pyyhettä ja pohdin hiovani liukkauden pois.

Hiomiset jäi, koska muutettuamme tähän uuteen asuntoon, lähdin ostamaan saunaa ja vessan paneelikattoa varten tätä jo hyväksi toteamaani Ilveksen valkoista saunavahaa. Myyjän ilmoitettua "eioo":ta valitsin pettymyksessä purkin Supi -saunavahaa.

Wc:n paneelikattoa käsitellessäni tajusin tuotteen olevan enemmänkin vaan vaaleahkoa, väritöntä vahaa. Toistin käsittelyn vielä pari kertaa, kunnes olin valkoisuuteen tyytyväinen. Katon pinta kiilsi.
Tajusin, ettei remonttimies edellisessä ssunnossa ollut mokannut, vaan tämä tuote käyttäytyy näin. Soitin Tikkurilan maalilinjalle jossa asiakaspalvelija kertoi, että tuote imeytyy puuhun sen mitä imeytyy ja jos pinta kiiltää, sitä on laitettu silloin liikaa ja on tällöin liukas. En todellakaan halunnut tätä uuden asuntoni saunaan. Otin yhteyttä Ilves -maalien valmistajaan ja niinpä yhteistyössä heidän kanssaan saan esitellä teille uuden kotimme valkoisen saunan, joka siis on käsitelty Ilveksen valkoisella saunavahalla saunajakkaraa myöten. ❤

Saunan alkuperäinen kunto oli huono. Pinnat olivat tummuneet eri asteisesti ja seinistä irtosi tikkuja.


Irrotin lauteet, kaiteet ja tyhjensin tilan. Aloitin maalipesulla, joka poistaa kaiken lian ja valmistelee pinnan vastaanottavaiseksi maalille. Huuhtelin huolellisesti ja annoin pintojen kuivua seuraavaan päivään. Hioin kauttaaltaan seinät ja katon. Pyyhin hiontapölyt hyvin ja suojasin sitten lattiat.
Tässä vaiheessa saunan ilme oli jo kirkastunut hieman.


Työjärjestykseni oli seuraava: Aloitin katosta. Levitin vahaa ensin kaikkiin kulmiin/päätyihin ja koloihin, jotka olivat selkeästi pinnaltaan tummemmat. Sitten vahasin lautojen väliset vaot ja levitin sen jälkeen vahaa päästä päähän pitkillä vedoilla telalla lauta kerrallaan jonka jälkeen tulin siveltimellä perässä viimeistelemään pinnan. Toimin samoin seinien kanssa. Toisena päivänä maalasin kaiken kertaalleen. Kaksi vahapintaa riitti, koska haluttiin pitää puunsyyt ja pieni rosoisuus esillä. Ettei tulisi liian päälle maalatun näköistä. Tilasta tuli tosi kiva ja tuo pitkään kaipaamani ikkuna on piste i:n päälle. Näihin kuviin ei ole lisätty mitään valoa, kaikki valo on luonnonvaloa.








Kylppärin katto sai samalla kertaa saman käsittelyn, joka toki oli itsestäänselvää pinnan ja tunnelman jatkuvuuden kannalta. Lisäsin lopuksi ledivalot katon rajaan ja tilan tunnelma muuttui kertaheitolla ryhdikkäämmäksi. Tykkään. Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat:



     



Lattian käsittely on vielä selvityksen alla. Ilmeisesti kosteiden tilojen muovimattojen maalaus on ennen kuulumatonta ja tällä hetkellä elän siinä tiedossa, ettei juurikaan ole olemassa maalia, joka kestäisi suihkut ja saunomisen kosteuden tai kuumuuden.
Joka tapauksessa Ilveksen valkoiseen saunavahaan olen erittäin tyytyväinen. Seuraavassa postauksessa (joka on tulossa pian!) esittelen Ilves -maalien toista tuotetta, joka yllätti itseni ja läheiseni täysin... Joten stay tuned!